Lyhyet käsikirjoitukset
Televisiokäsikirjoitukset
Kuunnelmakäsikirjoitukset
Täyspitkät käsikirjoitukset
Lyhyet käsikirjoitukset
Lyhyet käsikirjoitukseni kattavat kehitykseni aika alusta asti, joten niistä näkee kehitykseni kronologisesti aika hyvin. Käsikirjoitukset ovat listattu kronologisessa järjestyksessä, uusimmat ylimmäisenä. Olen listannut myös meneillään olevat tuotannot.
- Icarus (kehitysvaiheessa)
Elokuvaohjaaja Heikki Repon kanssa kehitteillä oleva scifilyhäri, joka kuvataan kunhan rahoitus saadaan kasaan.
Toinen osallistumiseni SimplyScripts:n järjestämään One Week Challengeen. Tällä kertaa aiheena goottikauhu.
- Remnant (tuotannossa)
Ensimmäinen osallistumiseni SimplyScripts -sivuston järjestämään One Week Challengeen toi yllättäen ensimmäisen sijan ja tuotantosopimuksen. Elokuva luvassa vuoden 2012 alkupuolella ja julkaisen käsikirjoituksen elokuvan kanssa samaan aikaan.
Käsikirjoitus, joka on avannut minulle monia ovia ja kiinnitetty moneen tuotantoon, mutta ei ole minun nimelläni elokuvaksi päätynyt.
Mitä tulee kun minua pyydettiin kirjoittamaan suuren konseptin scifi-eeppos, joka ei kuitenkaan saa maksaa mitään?